keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Kuulumisia harrastusrintamalta

Heipparallaa! Päivitelläänpäs vähän harrastusrintaman kuulumisia, niin on hyvä sitten myöhemmin lueskella, että mitä sitä on tullut tehtyä :)

Tamminäyttelyt oli ja meni. Tänä vuonna lähdettiinkin sitten pelko p*rseessä katsomaan mitä tulevan pitää... En ole niin kauheasti jaksanut enää näyttelyistä stressata (agilitykisat ovat antaneet ihan hyvää perspektiiviä tähän.. :D), mutta tänä vuonna meille muodostui hieman "hälyyttävä" ongelma pari-kolme viikkoa ennen H-hetkeä: Ringo ei antanut käsitellä itseään pöydällä. Voi jes!

Mulla ei ole hajuakaan, mistä tuo ongelma yhtäkkiä putkahti. Ringolle ei ole tapahtunut pöydällä koskaan mitään pahaa. Se vain sai yhtäkkiä päähänsä, että häntähän ei lääpitä. Minä pystyin vääntämään koko pennun vaikka solmuun, ei ollut moksiskaan, mutta kaikkien muiden (jopa tuttujen) käsittelystä alkoi marmatus sekä näykkäilyt. Ei hyvä... En todellakaan olisi ilmoittanut sitä kyseiseen näyttelyyn, jos olisin tiennyt, että näin käy. Tehotreeneistä huolimatta en saanut koko koiraa rentoutumaan pöydällä ja näin ollen esiintyminen meni aivan penkin alle. Ja pakko myöntää, mua ei ole varmaan koskaan hävettänyt noin paljon! Tuomarina meillä oli Vytautas Baranauskas, kasvattajatuomari Liettuasta. EVAa ei onneksi voi pentuluokassa antaa, mutta se nyt ei paljoa mieltä lämmittänyt. Itse täydessä hallissa Ringo meni tosi kivasti, odotti lunkisti omaa vuoroaan, mutta pöytä... Jep. Siihen kosahti. Mutta! Oon lohdutellut itseäni sillä, että se on vasta pentu. Melkoisessa hormonimyrskyssä vieläpä, eikä mulla ole mikään kiire saada sille mitään titteliriviä kasaan. Kävihän Nukakin oikeassa näyttelyssä sen ollessa kaksi vuotias. Joten nou hätä, hiotaan pöytä kuntoon ja yritetään uudestaan!

Nukalla sen sijaan meni oikein mallikkaasti. Onneksi ilmoitin myös Nukan, sillä oli kiva viedä epäonnistuneen sähellyksen jälkeen kehään koira, joka jo tietää mitä tehdä. Nuka esiintyi oikein nätisti ja varmasti! Tuomarinkin kanssa jo vitsailtiin, että tämä ei sentään pure :'D Arvostelu oli oikein Nukan näköinen.

"Male of maximum size. A bit feminine type. Correct bite. Enough bones. Correct urajiro and eyes. Would like bit more fill under eyes. Well set ears. Good lenght of neck. Deep enough chest. Enough wide. Correct angulations. Moves free enough but narrow in front. Colourful sword tail. 
Well presented.”

Kaikista sanoista en ollut ihan varma, tulkkaamisessa meni varmaan tunti, haha. Mieltä lämmitti todella paljon tuomarin kehu koiran esittämisestä! Tässä ainakin huomasi, ettei tuona päivänä ollut naamarajaa, vaan tuomari katsoi oikeasti koiraa ja esiintymistä. Itse tuomarina olisin saattanut suhtautua hieman epäilevästi seuraavaan koiraan, jonka tuo sama handleri kehään kenen pentu olisi mielellään syönyt tuomarin käden :'D No mutta, tästä Nukalle mukaan paras uros, vastakkaisen sukupuolen paras ja CACIB -tulokset. Hienoa Nuksu!




Agilityrintamalla ollaan keretty höntsätä parit kisat, joista en ole blogiin kirjoitellut. Aloitetaanpa vaikka kahdesta agilityradasta, jotka käytiin humputtelemassa Oulussa 8.12.18. 
Kivat radat, ei mitään valittamista! Kisapaikka oli kanssa tosi jees. Tuomarina meillä oli molemmilla radoilla Jari Suomalainen. Vaikeita paikkoja ei radoilla ollut, eli tosi hyviä ykkösluokkalaisille. 

Ensimmäisellä radalla Nukalta tuli kielto putkelta ja kepit väärältä puolen (joita en mennyt korjaamaan -> hylsy). Nuka lähti hyvällä otteella paahtamaan, keinut ja kaikki meni ihan tuosta vaan :) Putken kohdalla epäilen Nukan tajunneen yleisön, joka roikkui osittain radan puolella, josta sitten seurasi pieni hämmennys ja putken jälkeen pasmat menivät totaalisesti sekaisin keppien kohdalla. Nuka ei myöskään ole ihan täysin puisten keppien ystävä, joten siinäpä meille vähän treenattavaa!

Tokalle radalle lähdettiin myös tosi hyvällä otteella. Kaikki meni muuten putkeen, vaan minä ääliö luotin liikaa siihen, että Nuka ei hösellä puomin alastuloa. No, voi jo arvata.. :D Meillä on tullut kontakteista pieni ongelma. Tai lähinnä puomin alastulosta. Se kun olisi niin kiva paahtaa täysiiiii, mutta koska meille ei ole juoksukontakteja opeteltu, ei tassut tahdo osua kontaktiosaan. Huoh. Targetin kanssa Nuka tekee pysärit tosi varmasti ja hyvin, vaan heti kun targetti lähtee niin epävarmuus alkaa. Joko se paahtaa täysiä läpi, tai hiipii alastulon tajuamatta 2on2off:ia. Siispä lisää targettijuttuja ja pikkuhiljaa treeniä siihen, että saataisiin se häivytettyä vielä joku päivä pois. 
Tältä radalta saatiin tulos 5 ja sijoitus 5. 


Näistä kisoista jäi kuitenkin tosi hyvä mieli. Varsinkin vika rata meni tosi hyvin: Nuka kokosi itsensä kepeille, keinun kanssa ei mitään ongelmaa ja oli ihan tosi hyvin kuulolla koko hurtta noin yleisesti. Mahtavaa!

Toiset kisat käytiinkin sitten Kuopiossa 26.1.19. Ihan alkuun note to self itselle ja kaikille muille: älkää menkö kisoihin flunssassa... Ei niin mukava kokemus! 
Agendana oli taas suoriutua kahdesta agilityradasta. Hyppäreitä meidän ei kannata enää käydä, joten siksi mennään näillä kahden radan kokoonpanoilla.

Ekalle radalle lähdettiin tuttuun tapaan tosi kivalla otteella. A:n jälkeen punanuttu sitten iski liikaa kaasua ja muurin ja hypyn jälkeen en saanut jarrua tarpeeksi ja kepeiltä vitonen. Oli myös hieman haasteellista ohjata koiraa, kun on tottunut melko äänekkäästi kertomaan, mihin ollaan menossa ja nyt kurkusta ei lähtenyt ääntä juuri yhtään. Jaiks! Harmittaa, kun tällä radalla olisi paketti ollut muuten aivan mahtavasti kasassa (myös se puomi!!!), ja sitten lärssään sen kepeille. No, vitonen virhettä ja 4. sija. 

Toisella radalla oltiinkin sitten jo täysin suossa, tai siltä se ainakin tuntui... :D Nuka hävitti renkaan ihan kokonaan, vaikka meni sen ensimmäsellä radalla ilman mitään ongelmia. En vaan saanut sitä menemään sitä, kieltoa kiellon perään. Päätin, että ei nyt jämähdetä tähän ja ohitetaan koko rengas ja rallatellaan sitten loppurata. Hyvin se menikin, kepit menivät oikein mallikaasti! Lopussa tosin katsoin, että vitonen oltaisiin napattu joka tapauksessa...... ette ikinä arvaa miltä esteeltä!! :))) Voihan puomi.

Räkäpäissäni menin ja unohdin kisakirjanikin Kuopioon. Kiitos ystävällisille ihmisille jotka sen lähettivät myöhemmin postissa mulle takaisin! Joo, ei todellakaan kisoihin enää kipeänä.

Mitäs nyt? Tehotreeniä kontakteille. Ajattelin, että jos kerran viikossa olisi viikkotreenit, niin siihen sitten vielä yhdet kontaktitreenit päälle. On se nyt jumaliste kumma, jos ei koira ala seuraavissa kisoissa hidastamaan edes vähän :'D Seuraavaksi yritetään sitten 17.3 Oulussa, josko vihdoin irtoaisi se vika LUVA. Nää on taas niitä hetkiä, kun ketuttaa asua täällä jeeran peessä. Pitkiksi venyy kisareissut, kun lähimmät ovat tosiaan Oulussa ja Kuopiossa... No, ei voi mitään :) Sitten kun lottovoitto pläjähtää, rakennutan tänne oman kisakokoisen hallin!

Ringon agility on edistynyt myös ihan kivasti. Se ehdottelee kovasti jo omatoimisesti juttuja, menee putkiin ja on muutenkin tosi innolla mukana. Ollaan treenailtu ihan perus putkiin menoa ja sinne lähetystä, keinua ja mitä näitä nyt on. Omatoimisesti hän on myös kiipeillyt puomilla ja A-esteellä, heti kun silmä välttää.... Pitänee pitää pentu vähän paremmin kontrollissa, ettei pääse sattumaan mitään! Keppien opettelua odottelen jo innolla, mutta niitä ja kontakteja aletaan treenailemaan vasta kun ikää on yli vuosi :)




Mitäs vielä?
Nukan poikkeuslupa-asia ei ole muuten edennyt yhtään mihinkään. Nukan paperit ovat olleet nyt noin 9kk kennelliitossa, ja mitään ei tapahdu. En jaksaisi soitella sataa kertaa perään (joista puolet menee harakoille kun kukaan ei vastaa puhelimeen), joten en jaksa enää kauheasti elätellä toiveita siitä, että tuota lupaa on ihan lähivuosina tulossa, vaikka sieltä kuinka luvataan muuta. Viimeisimmän puhelun mukaanhan meille piti tuo lupa tulla syksyllä, mutta nähtävästi Suomen Kennelliitto elää vähän eri vuodenaikarytmissä mitä muu maailma. Että joo, saapa nähdä milloin kisakausi tössähtää. Ei varmaan mene enää kauaa, kun alkaa jo täälläkin lentelemään muualta tulleita siitepölyjä ja siinäpä sitä ollaan taas, plaah.

HUH. Sellaista tänne! Nyt pitää selkeästi nauttia, kun pystyy olemaan näinkin aktiivinen kahden koiran kanssa. Palaillaan taas :)

tiistai 4. joulukuuta 2018

Se ei kisaa joka pelkää, pt. 2

Oho. Onpahan taas aika rientänyt! Poikien kuulumisia olen päivitellyt lähinnä eri shiba ryhmiin facebookissa sekä Instagramiin. Ne ovat jokseenkin nopeampi kanava jakaa juttuja, kuin tämä blogi, mutta! Alettuani tuossa pohdiskelemaan, tässäkin blogissa on materiaalia jo ihan kivasti, joten miksipä heittämään tätäkään alustaa aivan hukkaan!

Ringon kanssa ollaan keretty touhuamaan vaikka ja mitä. Syksyn aikana kerettiin suorittaa alta pois taaperokurssin lisäksi näyttelykurssi ja agilityn alkeiskurssi. Nyt viime viikkoina olen pitänyt Ringolle kaksi treenipäivää; näyttistreeniä torstaisin Kajaanin pallohallilla sekä agilityä sunnuntaisin.
Oon jakanut onnistumisia pennun kanssa Ringon kasvattajalle, Marjolle, sekä muille Inaridou-tyypeille ja eilen päähäni paukahti kuin salama kirkkaalta taivaalta eräs postaus, jonka olen kirjoittanut tammikuussa 2015: "Se ei kisaa joka pelkää"
Nyt, lähes neljän vuoden jälkeen, voisin vihdoin tulla kertomaan, mitä mieltä olen näistä koiramaailman hullutuksista, joita niin kovin epäilin kirjoittaessani tuota ensimmäistä postausta.

Aivan alkuun täytyy sanoa, että ymmärrän vieläkin tuota vuoden 2015 Saraa. Hyppysissä aivan ensimmäinen koira, eikä hajuakaan siitä, mihin kaikkeen siitä sekä minusta itsestäni olisi. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että tuolloin oikeasti pää prioriteetti oli saada pysymään koira edes hengissä ja sen jälkeen vasta kaikki muu :'D
Tuolloin vellova ahdistus oli myös osittain johdanne siitä, ettei minulla oikeasti ollut _kokemusta_ yhtään mistään koirakouluun liittyvistä asioista. Ei edes siitä pentukurssista, jonne nimen omaan mennään opettelemaan uusia asioita. Myös pelko siitä, etten osaa MITÄÄN, oli aivan kamala. Oli turvallisempaa pysytellä omassa huushollissa ja touhuta juttuja siellä. Mokaamisen pelko, etenkin vieraiden ihmisten edessä, otti vallan välillä vähän liiaksikin.




Nuka viikkotreeneissä

Kunnes sitten vihdoin tapahtui käänne! Ilmoitin Nukan ensimmäiselle pentukurssilleen ja siitäpä se sitten lähti. Suurin helpotus kaikessa oli se, että ihmiset ottivat kurssilla hyvin vastaan. Olen varmaan joskus aikaisemminkin kirjoittanut tästä, mutta siellä tosissaan ihmiset olivat enemmän uteliaita, että tulin hieman erilaisen rodun kanssa koirakouluun. Ja se jos mikä oli iso juttu minulle: ei tarvinnut pelätä olevansa punahilkka isojen pahojen susien keskellä.

"En oikein itse tiedä vieläkään suhtautumistani koiranäyttelyihin. Jostain syystä mulle on tullut koko touhusta jollain tapaa negatiiviset vibat. Oon koittanut miettiä syytä, mutten oikein ole löytänyt sellaista yhtä ja ainoaa."
Mietitäänpäs sitten tätä. Nukan kanssa alettiin kiertelemään ensin mätsäreitä ja sitten koitoksena olikin ihkaeka näyttely Ristijärvellä. Sen päivän muistan edelleen kuin eilisen! Kotiin palattiin kahden pystin kanssa ja siitä se kipinä sitten lähtikin. Mutta, kuten joka asiassa, tästäkin löytyy se oma muttansa... Ymmärrän, miksi olen pohdiskellut näyttelyiden negatiivisia viboja. Kaikki koirat eivät vain yksinkertaisesti pidä näyttelyistä ja siitä faktasta tulee surullinen tasan sillä hetkellä, kun koiraa raahataan kehään yhä uudestaan ja uudestaan vain siksi, että omistajalla kiiluu pokaalinkuvat silmissään. Ei. Omiani käytän näyttelyissä tasan niin kauan, kun ne siitä nauttivat. Pennun kanssa toki voi alkuun olla hakemista vielä, mutta siinäpä se jippo onkin: myös näyttelyt voivat olla kivaa yhteistä tekemistä koiran ja omistajan välillä. 
Täytyy myös myöntää: menestys koukuttaa. On kivaa tulla kotiin, kun mukana on serti ja takana on onnistunut näyttelyreissu. Nukan kanssa tuskin olisin "näyttelyuraa" yrittänyt luoda, jos jokaisesta näyttelystä olisi kerta toisensa jälkeen tippunut H:ta tai muuta.

Ringon targettijuttuja

Olen näköjään jättänyt itselleni melkoisen cliffhangerin, kun tekstin viimeinen kappale alkaa näin: "Mitäänhän mä en kuitenkaan ole vielä lyönyt lukkoon. En ole päättänyt olla harrastamatta sen enempää kuin että harrastaisin."
Niinpä. Ja tässä sitä ollaan. :D 
Nukan kanssa kaikki oli niin helkkarin epävarmaa. Ei mitään hajua, mitä tehtäisiin, kunnes hetken mielijohteesta ilmoitin sen agilityn alkeisiin. Sillä tiellä ollaan edelleen ja itseasiassa lähdetään korkkaamaan meidän kolmannet kisat muutaman päivän päästä. 
Tähän väliin täytyy kuitenkin painottaa yhtä erittäin tärkeää asiaa, nimittäin sitä, ettei mitään harrastusta kannata aloittaa sen takia, että joku muu painostaa siihen. Innostuksen ja uteliaisuuden tulee lähteä sieltä omasta mielensopukasta. Minä itse kaipasin juurikin jotain harrastusta ja sillä hetkellä tuntui hyvältä idealta liittää siihen myös koira. Mikäli joku olisi yrittänyt pakottaa, homma olisi tyssännyt varmasti siihen. 

Mikä siinä sitten alkoi kiinnostaa? Ehkä se, että halusin tosissani katsoa, olisiko minusta ohjaamaan Nukaa. Alkutaipaleella en oikeastaan kiinnittänyt huomiota siihen, miten suuri vaikutus tällä lajilla tulisi olemaan arjessa: yhteistyömme nimittäin parantui suunnattomasti. Se oikeastaan tuli aivan huomaamatta, vaikka emme agilityjuttuja oikeastaan muuten arjessa touhunneet. 
Ai hei! Vihaan muuten edelleen kilpailua. :D Luonteeltani nyt satun vain olemaan tosi kilpailuhengetön, mutta niin sitä vaan kisoissa ravataan. Siinäpä kysymys kuuluu: miten?! Aivan ekoissa kisoissa olin niin paniikissa, että unohdin kaikki muut. Tuomarin, kilpakumppanit, hyvä jos oma nimikään muistui mieleen. Kisasin vain ja ainoastaan itseäni vastaan: kuinka pitää pakka kasassa koko radan ajan? Seuraavissa kisoissa itsevarmuutta oli kertynyt jo hieman ja silloinkaan en ajatellut kilpailevani muita vastaan. Vain ja ainoastaan itseäni. 

"The best people = dog people. The worst people = dog people"
Mun lemppari sanonta! Meille on sattunut AINA aivan supermahtavat koutsit, lajissa kuin lajissa. Kisapaikalla vieraat ihmiset ovat tulleet kannustamaan ja hyvistä suorituksista on iloittu yhdessä sekä tietysti tsempattu niitä, joilla on saattanut mennä treenit tai kisat penkin alle. Joten ehkä sille menneisyyden Saralle sanoisin: älä hätäile, kukaan ei syö sinua, vaikket osaisikaan! 
Pohdiskelin tuossa postauksessa myös, miksi osa kasvattajista haluaa myydä kasvattinsa ainoastaan harrastavaan/näyttelyssä käyvään kotiin. Shiboissahan tämä ei ole varsin yleistä käsittääkseni, mutta mietitäänpä esimerkiksi hyvällä työmoottoreilla varustettuja koiria, kuten vaikkapa paimenia. Pentueen isä sekä emä ovat molemmat menestyneitä agilityssä tai muussa lajissa: kukapa kasvattaja haluaisi ensisijaisesti antaa koiraansa sohvaperunaksi, kun tietää siinä olevan paukkuja muuhunkin? Tätähän ei pidä sotkea kisaamiseen. Monelle kasvattajalle on tärkeää, että koiran kanssa tehdään _jotain_. Sillä perusteella on ehkä jopa helppoa ehdottaa kasvatin omistajalle, että kävisi nyt edes vaikkapa näyttelyissä. Tai jollain höntäntönttä kurssilla ihan muuten vain, mikä nyt kivalta sattuisi tuntumaan. Jos sinä olisit kasvattaja, mitä sinä tekisit? Peruspalikathan on pakko jokaisessa koirakodissa olla kohdallaan, mutta pelkkää plussaahan se on, jos viikolla tehdään muutakin kuin niitä pelkkiä hihnalenkkejä ja satunnaisia koirapuistoiluja.

Shiboissa alkaa olla ihan kivasti harrastavia koirakoita. Shiboja on nähty juurikin agilityssä, tokossa, rally-tokossa, metsällä, taakanvedossa ja noseworkissa. Mielestäni on mahtavaa, että ihmiset uskaltavat edes kokeilla tämän niinkin "vaativaksi purnatun" rodun kanssa jotain! Ringon kanssa oli itsestään selvää, että heti kun ikä riittää niin kursseille on päästävä. Siitä huomasi jo melko nuorena, että potkua löytyy! Lisäksi se on erittäin helppo motivoida ruualla, leikillä ja kehuilla. Tällaista en uskaltanut toivoakaan kun tämä kakara asteli taloon, joten voitte uskoa kuinka positiivinen yllätys hän on ollut! Ja tottakai: Minä en olisi tällainen ilman Nukaa. Nukan kanssa on kuljettu se helkkarin kivikkoinen tie ja tottahan se on, että Ringo pääsee tässä asiassa vähän helpommalla kun ei ole ohjaaja tunaroimassa ihan koko ajan :D Tuo kivikkoinen tie on ollut kuitenkin se kaikkein opettavaisin! Salaa olen saanut myös pientä mielihyvää siitä, että vaikka koko treenihalli suorastaan kuhisisi paimenia ja muita "tykki harrastusrotuja", tämä japanilauma vaan sitkuttaa sisukkaasti eteenpäin. Mikään ei tule näiden koirien kanssa ilmaiseksi ja joka ikinen onnistuminen tuntuu niin helkkarin hyvältä, että siihen tunteeseen jää suorastaan koukkuun! 



Ringo harjoittelee keinua

Summa summarum... Vai onkohan sellaista? Sanotaanko, että ymmärrän täysin niitä, joita jopa pelottaa lähteä sen oman koiransa kanssa kokeilemaan, mitä se harrastaminen voisi olla. Kaikki lajit eivät sovi kaikille ja joskus voi olla jopa pienen työn takana löytää se oma juttu. 
Koiraharrastukset ovat myös todella "hypetetty" asia. Muistan, kun minua itseäni suorastaan ahdisti välillä katsoa toisten menestymistä (vaikkakin toki olin myös iloinen heidän puolestaan!), ihan vain siksi, etten itse vielä silloin uskaltanut. Siitä tuli ikään kuin pieni noidankehä, jonka sain katkaistua vasta sitten, kun iskostin päähäni, että tätä täytyy tehdä itselle ja omalle koiralle. Ei kenellekään muulle. 

Lopuksi voisin sanoa, etten täysin kääntänyt kelkkaani. Paljon on opittu, mutta ymmärrystä riittää silti myös sille kokemattomalle Saralle :) Siispä kannustan kannustan kaikkia, etenkin omasta koirasta haaveilevia, miettimään, olisiko sittenkin kiva tehdä koiran kanssa jotain? Ja toki myös pohtimaan, miksi kasvattaja saattaa kysellä harrastusjutuista. Sillä on puolensa: useimmiten harrastelua toivovalla kasvattajalla on kätköissään jotain, mikä saattaa tehdä tulevan pennunostajan erittäin onnelliseksi ;)

Huh! Tulipa romaani. No, parempi joskus romaani kuin että ei enää koskaan mitään :D
Rimppaliina ja Nuksu on muuten ilmoitettu molemmat tamminäyttelyyn. En sitten mitään vaatimattomampaa Ringolle keksinyt, näin alkuun... Mutta siellä tavataan! Tulkaahan kaikki kynnelle kykenevät juttelemaan :)

maanantai 13. elokuuta 2018

Ringon taaperokurssi + Nukan syyskauden agility + Poikkeuslupa

No huh, kuukausi on kulunut siitä, kun raportoin Ringon saapumisesta kotiin! Ja voi ihme, että kuukausi voi olla tärkeä aika noin pienen pennun elämässä :)

Ajattelin kiteyttää tähän postaukseen nyt muutamia juttuja, mitä ollaan touhuttu molempien kanssa. Lähinnä ehkä enemmän itselleni muistiin vain, mutta jos jotakuta kiinnostaa niin kannattaa jatkaa lukemista!

Aloitetaanpa vaikka Ringon taaperokurssista.


Takana meillä on nyt kaksi kertaa tuota kurssia ja viimeinen kerta tuleekin sitten jo tämän viikon sunnuntaina. Treenihammasta kolottaa ja tekisi mieli varata joku toinen kurssi Ringolle jo heti perään, mutta katsotaan nyt!
Ensimmäisellä kerralla mentiinkin ihan perinteisesti halliin tutustuen. Ringo paineli rohkeasti halliin ihmettelemään, ei juuri hämmästellyt uutta ympäristöä. Ensimmäisen tunnin alussa käytiin pientä teoriaa, jonka aikana myös koirat saivat vähän rentoutua :) Ringo lösähti viereeni makaamaan lähes heti, kun tajusi, ettei tässä nyt tapahdu oikein yhtään mitään.
Varsinaisia harjoituksia tehtiinkin sitten muutamia. Aloitettiin kurssi ihan perus kontaktilla, jota oltiinkin otettu Ringon kanssa jo vähän kotona. Samaan syssyyn tuli myös luopumista, eli koira luopui namista, tarjosi kontaktin ja sai siitä palkan. Ringo teki kaiken lähes täydellisesti ja hoksasi tosi nopeasti, mitä siltä haetaan. Ensimmäisellä kerralla ei oikeastaan otettu juuri muuta, vaihdeltiin lähinnä namin paikkaa harjoituksessa (lattia, käsi, tms) ja saatiin kotiläksyksi harjoitella rauhoittumista ja kontaktia erilaisissa paikoissa. Ennen lähtöä käytiin ihmettelemässä myös agilityesteitä, ei tosin menty yhtäkään, mutta kunhan kierreltiin vierestä :)

Kotiläksyt menivät oikein hienosti! Käytiin kontaktoimassa (:D) torilla ja veinpä Ringon jopa katsomaan virallisia agilitykisoja. Siellä tulikin taas mukavasti nähtyä uusia ihmisiä, kun niin moni halusi tulla paijaamaan pentua. Lopussa Ringo meinasi jo nukahtaa, ei paljoa koirien räksytykset ja selostajan kuulutukset häirinneet. Niin hieno <3 Tää on ollut ihan mahtava startti, nyt vaan toivotaan että päästään joskus Ringonkin kanssa kisakentille... Ai mitäkö hätiköin? No en mittää! :'D


Toinen kerta taaperokurssia oli eilen.
Tunnin aiheena oli tällä kertaa leikkiminen sekä Ringolle uutena juttuna kontaktialustan käyttö. Leikkiminen meni ihan kivasti, mutta kuten Nukankin kanssa, myös Ringon kanssa saa panostaa siihen, että leikki ihmisen kanssa olisi kivempaa kuin leikki yksin. Siinä Ringo ja Nuka ovat samanlaisia, että tykkäävät heitellä itselleen käpyjä, palloja, keppejä, leluja yms ja riehua sitten ihan keskenään. Mutta kivasti Ringo lähti leikkiin mukaan, eli treeniä vaan :)
Kontaktialustan Ringo alkoi tajuta jo ihan ookoo malliin. Ihan vielä ei alustan ehdottaminen ole kovin vahva, mutta sitäpä treenaillaan tässä kotosalla lisää. Pikkuhiljaa se kuitenkin alkoi oivaltaa ja nakkia sai tunkea naamariin ihan jatkuvalla syötöllä!
Tunnilla tehtiin myös parit luoksetulot ja kieltämättä on ollut hyötyä, että kannoin tuon penskan lähes heti metsään, kun se mulle saapui! Ei tarvinnut paljoa kutsua, kun pieni punanuttu viipottaa jo luokse :) Kotiläksyksi saatiin lisää kontaktialustalla treenaamista. Tarkoituksena olisi saada koira menemään omalle paikalleen alustaa apuna käyttäen. Viikko aikaa opettaa tämä ennen kuin on viimeinen tulikoe :'D

Kaiken kaikkiaan ihana kurssi! Ringo on toiminut todella hienosti ja ei ota juuri ollenkaan häiriötä toisista koirista. Pitää kyllä tosi hyvin mua silmällä, kestää (ainakin vielä) ihan mukavasti toistoja ja on tosi kivalla asenteella liikenteessä, ottaen huomioon että ikää on niinkin paljon kuin 14 viikkoa. En voi varmaan kylliksi hokea, että odotan niin kovasti mitä tuosta tulee!


No mutta sitten. Siirrytäänpä tähän vanhempaan punanuttuun ja hänen agilitytaipaleeseensa!

Mä oon NIIIIN innoissani! Viikko sitten aloitettiin treenit jälleen viikkoryhmässä ja ai että sitä euforiaa. Ei treenattu kesällä juuri yhtään ja lähdinkin vähän kokeilumielellä liikkeelle. Ei mitään hajua, muistaako Nuka puoliakaan esteistä... :D Mutta summa summarum: hyvin muisti ja oli ihan mahtavat treenit! Itsehän sai taas kompuroida ihan huolella, mutta tulipahan heti opittua uutta. Kontaktit meinaa lässähtää edelleen, laiska minä kun en oo vieläkään jaksanut treenailla niitä kuntoon... Eihän siinä muuten mitään ongelmaa, mutta kisoissa ollaan pulassa, jos en tee asialle jotain. Yritetään, yritetään!

"Onks pakko olla kiltti jos ei haluu?"

Kisoista puheenollen, en muista maininneeni tästä tänne blogiin, joten kirjoitetaanpa nyt. Olen meinaan hakenut Nukalle poikkeuslupaa Kennelliitosta. Että mitä että?

Kuten moni jo varmaankin tietää, Nuka on melkoisen kutinaherkkä tapaus. Kevät ja kesä on yleensä sitä pahinta aikaa, syksyllä helpottaa ja talvella saadaan usein olla ilman lääkettä. Mikä siis ongelma? No se, että meidän kisakausi on varsin lyhyt tällä menolla. Kuvitellaanpa, että ensimmäiset oireet ilmaantuvat yleensä maalis-huhtikuussa, vähän vuodesta riippuen. Lääkitys päälle = ei asiaa kisoihin. Yleensä lääkettä joudutaan syöttämään sinne asti, kun lumi alkaa tehdä tuloaan, eli useimmiten näillä korkeuksilla sinne marras-joulukuulle. Siitäpä voi jokainen laskea näppäränä, montako kuukautta meille jää aikaa kilpailla. Joskus ollaan pärjätty kahden viikon tauolla (Apoquel lääkkeessä 2 vko varoaika), jolloin ollaan uskallettu mennä näyttelyihin ym, mutta tänä kesänä tuo olisi ollut täysi mahdottomuus. Tämän takia jouduttiin skippaamaan myös Oulun Nord -näyttely ja Varkauden kisat :(  No mutta!



Keväällä bongasin Kennelliiton lääkeainelistasta Apoquelin. Siis juurikin se lista, minkä lääkeaineille on mahdollista hakea poikkeuslupaa. Meinasin haljeta onnesta, kun luin oklasitinibin saapuneen listaan!! Nukalle sovittiin juuri sopivasti kontrollikäynti eläinlääkäriin, joten minähän reippaana tyttönä tulostelin poikkeuslupahakemukset mukaan, jotta voidaan ne eläinlääkärin kanssa täyttää. Kaikki meni ok, ell. suostui täyttämään paperin ja sulloin kuoreen mukaan Nukan paperit ja postitin ne Kennelliittoon. Poikkeusluvan saamiseenhan on ehtona koiran siirtäminen EJ-rekisteriin, mikä passaa minulle paremmin kuin hyvin. Allergioiden takia en olisi antanut Nukaa jalostukseen muutenkaan. Ymmärtääkseni jalostustietokantaan tulee myös näkyviin syy, miksi koira on siirretty FI-rekkarista EJ-rekkariin ja musta on oikein hyvä, että myös shibojen allergioista on alettu puhua yhä avoimemmin!

"Joko mutsi päästään tekemään???"

Sitten alkoikin odotus. Kennelliitto lupaa käsittelyajaksi noin kaksi viikkoa. Kuluu kaksi. Kolme. Kuukausi. Ei mitään. Koira ei ole siirtynyt mihinkään rekisteriin. Sähköpostiin eikä puheluun vastata. Hukkasiko posti Nukan paperit ja lappuset, vai mitä ihmettä tässä nyt tapahtuu?!
Toukokuussa aloitettuun ruljanssiin sain kaipaamani vastauksen heinäkuussa, kun sain Kennelliitosta puhelun. Muuten ei ollut mitään ongelmaa, paitsi se, ettei kyseiselle lääkeaineelle voi hakea poikkeuslupaa. TÄH?!
Onnekseni pystyin todistamaan, että heeei, teidän sivuilla se on kyllä listattuna... :D Jolloin selvisi, että jollain oli käynyt pieni kämmi. Kyseiselle lääkeaineelle ei tosiaan saanut poikkeuslupaa, vielä! VIELÄ! Tällä viikolla on kuulemani mukaan siellä päässä joku palaveri, missä tätä asiaa käsitellään ja ymmärtääkseni oklasitinibille ollaan saamassa poikkeuslupa. Ja mikäli kaikki menee hyvin, saa Nuka kunnian olla ensimmäinen koira, jolle tuo kyseinen lupa myönnetään! :'D Kunnia kai se tämäkin on... Eli vihdoin, VIHDOIN, ensi viikolla saan taas soitella asian tiimoilta ja mitä luultavimmin koira vipataan EJ-rekkariin ja me ollaan vapaita menemään kisoihin ilman pelkoa siitä, että dopingtestaaja iskee ja löytää tuon hurtan verestä jotain, mille ei ole lupaa. JEEEEEEE! Ette voi uskoakaan sitä tunnetta, kun voi suunnitella vuoden kalenterimenoja sen entisen "no katsotaan nyt parin viikon päähän, että räjähtääkö tilanne käsiin" -suunnittelun sijasta. Niin mahtavaa!

Arki rullaa täällä päässä tosi kivasti. Ringo on alkanut löytää paikkaansa tässä huushollissa, eikä ole enää hammastelemassa ja tutkimassa ihan joka koloa. Utelias se on silti kuin mikä, edelleen! Ja äänekäs :D Se on ollut ehkä isoin asia, mihin mun pitää tottua. Tuo koirahan käyttää ääntänsä! Niin ilossa kuin surussakin. <3
Nuka on sopeutunut Ringoon myös tosi hienosti. Ruokailu sitä vielä välillä mietityttää, mutta pääsääntöisesti kaikki on mennyt hyvin. Välillä sillä menee hermot, mutta se on ihan sallittua tuon pienen naskalihampaan kanssa. Hampaista puheenollen, sain minäkin osumaa tuossa viime viikolla. Ringo änkesi Nukan kupille (virhe!), josta Nuka vähän suutahti ja lähti hampaat louskuen pennun perään. Pentu pakitti mun jalkoihin Nukan tullessa perässä ja siinä rytäkässä Nuka sitten tikkasi täysin vahingossa mun jalkaan mojovat haavat, hups! Alussa en edes ajatellut, kunnes housut alkoivat pohkeen ja reiden kohdalta tursuta verta... No ei muuta kun sairaanhoitajalle soittoa kello 23:30 että mitäs nyt :D Aamulla lähdin sitten hakemaan jäykkäkouristusrokotteen ja antibioottikuurin. No mutta rapatessa roiskuu eikä Nuka todellakaan tarkoittanut :)


Kaikista parhainta on ollut seurata, miten nuo kaksi hitsautuu yhteen. Yksi suurin syy toisen koiran ottoon on mulla ollut se, että Nuka saisi itselleen kaltaistaan seuraa. Tuntuu, että  näin voin tarjota sille monipuolisempaa elämää, kun on koiraseuraa, harrastuksia ja tasapainoinen arki. Ja sama pätee toki pentuun! On ihanaa touhuta sekä yhdessä että erikseen ja seurata noita kahta. Eroja on kuin yöllä ja päivällä, mutta sehän tässä on just parasta <3 Tuntuu, että Ringo on juuri oikea kaveri Nukalle. Niin rohkea ja sopeutuvainen pieni, etten osannut oikein tämän enempää toivoakaan. Sydämeni pohjasta toivon kuitenkin, että tämä kaikki myös pysyisi tämmöisenä! En mene takuuseen, että uros-uros yhdistelmä olisi se helpoin, mutta todella toivon, että kun pienestä asti on tehty arvojärjestys selväksi, niin siitä ei tarvitsisi keskustella enää myöhemmin. Mutta aika näyttää!

Nyt lähdetään ipanoiden kanssa tallustamaan sateeseen. Musta on niin ihanaa, kun se hellehel***** on ohi. Syksy saa tulla ja ennen kaikkea TALVI! En malta odottaa <3